perjantai 9. toukokuuta 2014

Dream a Little Dream of Me

Minä pyrin yleensä olemaan pidättyväinen ja kevyen sarkastinen, mitä tulee erilaiseen materiaan kiintymiseen. En kovinkaan usein kiinny palavasti kenkiin, takkeihin, piironkeihin, kirjojen kansiin, auton oviin, mitä näitä nyt onkaan. Olen näemmä kahdesti blogissa käyttänyt verbiä "rakastan", ensimmäisellä kerralla ihan tukevan sarkastisesti verannan räystäiden alta kuoriutuvan lateksimaalin yhteydessä, toiseen otteeseen kun osasin ihan itse korjata taloni seinän.

Mutta nyt on fiilinki sellainen, että on kuulkaa keväisen rakkauslaulun paikka. Laittakaapa tästä Ella soimaan ja lukekaa eteenpäin.



Minullahan on ollut monesti sellainen tunne, että tämä meidän talo ei ole ulkoapäin kovinkaan kaunis, sanan varsinaisessa merkityksessä. Talo on kyllä vaikka mitä muuta positiivista, se on ryhdikäs ja komea ja arvokas, iso kunnon Talo. Mutta se ei ole ollut ikinä minusta mitenkään "oi, kaunis". Ja jollain hassulla tavalla olen ollut tästä tosiasiasta vähän surullinen. Haluaisin, että oma koti näyttäisi ja tuntuisi kauniilta - sisältä ja päältä.

Tämä kuva on ihan ensimmäiseltä kesältä, joka oli siis meidän ajanlaskumme mukaan kesä 2010. Harmaa aaltopeltikatto ja keltaiset seinät. Etupihakin oli vielä ihan kokonaan nurmikkoa. Talo on jotenkin tuollainen perus-. Ei kaunis. Enemmänkin ehkä vähän aneeminen.


Seuraava kuva on kesältä 2012, joka oli hullu kattoremonttikesä. Punaisella huopakatolla varustettu talo näyttää jo astetta esteettisemmältä. Ja seinien keltainen väri auringonpaisteessa hyvin erilaiselta kuin edellisessä kuvassa. (Pidän edelleen paljon siitä, miltä nuo valkoiset kapeat räystäslaudat näyttävät. Jostain syystä ne eivät ole edes näkyvästi homehtuneet.)


Olen kuitenkin varsinkin tuon huopakattovaiheen jälkeen ryhtynyt ajattelemaan entistä enemmän niin, että talossa on potentiaalia myös siihen kauneuteen. Sellaiseen fiilinkiin, että kotiin tullessaan mielessä läikähtää ja tuntuu että voi ihana. Olen surrut rapistuvaa ulkovuorausta ja miettinyt, että talo ansaitsisi pikimmiten uuden maalin ja loppuun fiksatut ikkunat ja ovet. Sitten se voisi ollakin kaunis, ilahduttaa sekä itseä että ohikulkijoita. Edustaa ylpeänä omaa aikakauttaan. Olen alkanut helliä ajatusta kauniin talon omistamisesta mielessäni ja se on ollut vähän niin kuin tuo Ella Fitzgeraldin laulama kappale - pieni, hassu unelma, joka on tuonut toivoa synkkiin rintamamiestalollisen päiviin.

Mikä on sinänsä ihan hassua, koska talon ulkovuorauksen maalaamisen sijasta normiarkeen toisi luultavasti paljon enemmän  hohtoa esimerkiksi keittiön remontoiminen. Irrationaalisuus on inhimillistä.

Kun sitten toissa iltana pyöräilin töistä kotiin ja pysähdyin postilaatikolle, tiesin olleeni oikeassa. Meidän talo ON kaunis, se on vain ollut piilossa ihan väärän värisen ja rapistuvan maalin alla. Se näky, jonka kohtasin, oli osapuilleen tämä:


Minun on vaikea olla kuvailematta tämän viikon fiiliksiä sortumatta pateettisiin ja ylitunteellisiin sanankäänteisiin, mutta olkoon nyt tämän kerran: Se helpotuksen, ilon ja onnen tunne, jonka pikavauhtia talon seinistä irti lähtenyt lateksimaali ja reippaasti ja vastoinkäymisittä edennyt maalinpoistoprojekti on tuonut, on ollut jotain ennenkokematonta. Minusta on uskomattoman hienoa, että kerrankin olemme onnistuneet rahalla ostamaan remonttipalvelua, joka ylittää kaikki odotukset. Minä olen aivan suun-nat-to-man helpottunut siitä, että meidän ei tarvitse itse neliösentti kerrallaan hinkuttaa talon seiniä puhtaiksi - meidän voimillamme ja aikaresursseillamme olisimme takuuvarmasti vielä kolmen kesän päästäkin samassa jamassa kuin tämän vuoden huhtikuussa.

Ja nyt, kun projekti on edennyt jo maalausvaiheeseen, minä olen ihan mykistyneen onnellinen siitä, kuinka KAUNIS talo meillä on!


Tuossa kuvassa on siis maalattu pihan puolen julkisivu ja verannan yläpuoli yhteen kertaan. Verannan päällä oleva parveke on edelleen vanhassa maalissa, koska se pitää purkaa - verannan kattoon pitää vaihtaa huopa (ja ehkä koko katto, jos se on laho) ja sitä ei voi tehdä, jos ei parveketta pura ensin päältä pois. Siitä minusta näkee hyvin eron - vanha keltainen on jotenkin paksu ja tunkkainen, uusi väri viiskytluvun keveä ja raikas. Talo näyttää minusta ihan uudelta - mutta siis ei uudelta 2010-luvun talolta vaan siltä, mille se on uutena näyttänyt.

Maali on siis Virtasen neljän öljyn maalia ja se on sävytetty Uulan värikartan sävyyn Olki. Täytyy kirjoittaa siitä sävyn valinnasta vaikka erillinen blogijuttu. Minusta sävy oli ihan oikea, ja se on todella lähellä keltaisen lateksin alta paljastunutta alkuperäistä öljymaalia:


Kuvassa siis tuo keskellä oikealla oleva paneeli on suoralta osalta maalattu uudella maalilla, kaikki muu maali kuvassa on alkuperäistä.

Minä olen entistä vakuuttuneeempi siitä, että jos hankkii minkä tahansa vanhemman talon, oli se sitten 70-luvun tasakattoinen punatiililinnoitus, viime vuosisadan alun hirsitalo tai joku Suomen 150 000 rintamamiestalosta, ei voi mennä vikaan jos pysyttelee ainakin talon ulkokuoren osalta mahdollisimman uskollisena alkuperäiselle. Näkökulmani on toki täysin subjektiivinen, mutta minusta tuo meidän talo muuttui niin radikaalisti eri näköiseksi kun siihen palautettiin alkuperäisen katon lisäksi suhteellisen alkuperäinen maalityyppi ja värisävy, ja muutos oli niin selkeä parempaan suuntaan, että joku arkkitehtooninen viisaus tähän alkuperäiseen ulkomuotoon on sisältynyt.


Talosta puuttuvat nyt tietysti kokonaan vuorilaudat - ja ne ovat oikeastaan ainoa asia, joiden takia olen vähän murheellinen. Raaputus- ja maalaustyön kannalta vuorilautojen irrottaminen katsottiin tarpelliseksi. Pitkillä rautanauloilla 60 vuotta paikallaan olleiden lautojen irrottaminen telineiltä käsin oli kohtuuhankalaa. Lopulta oli pakko todeta, että ei auta muu kun antaa mennä - ja laudat ovat nyt aikalailla säpäleinä. Minä murehdin ehkä vähän tarpeettomankin paljon tällaisia alkuperäisosien menetyksiä, kun asian nyt suhteuttaa vaikka tähän maalinpoistorurakan kokonaisuuteen. Alkuperäisten vuorilautojen osittainen menettäminen on nyt vaan hinta, mikä pitää maksaa siitä että saimme talon kuorittua ja maalattua.


Ja no. Osan noista laudoistakin voi vielä käyttää uudestaan. Ja minä sain itse irrotettua portailla seisten ulko-oven vuorilaudat oikeaoppisesti, joten ne ainakin voi laittaa paikalleen maalinpoiston ja uudelleenmaalauksen jälkeen.

Ai niin, ja vuorilautojen, kunnostamattomien ikkunanpokien ja muiden yksityiskohtien lisäksi meillä on vielä yksi lisäprojekti: laho seinä. Siitä lisää vaikka ensi kerralla.


8 kommenttia:

  1. Täytyy myöntää, että tuossa ekassa kuvassa talo on vähän aneemisen näköinen, mutta jo tuo katon vaihto antoi kummasti ilmettä lisää....talonne ON kaunis..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se katto antoi minullekin uskoa siihen, että talosta VOI tulla vielä kaunis. Nyt olen ihan rakastunut tuohon uuteen värisävyyn, joka kerta isolta tieltä kotiin kääntyessä tulee sellainen "wau ai niin" -olo kun talo näyttääkin ihan erilaiselta kuin ennen :)

      Poista
  2. Kummasti nuo oikeat sävyt kaunistavat taloa. Muistan aina, miten järkyttynyt olin lapsena, kun hyvin vaaleaharmaa mummulani silloin iloisella 70-luvulla sai pintaansa ärhäkkään myrkynvihreän sävyn... En tainnut arvostaa silloinkaan. ;) Mutta siis ihan mielettömän hienoa, että homma edistyy noin hienosti. Toivotaan, että laho on vain vuorauksessa. Se on kuitenkin korjattavissa oleva asia. Joskin betonirappusille saattaa joutua tekemään jotain, että tilanne ei myöhemmin uusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on käynyt moni naapurikin taivastelemassa, miten nopeasti ja kivuttomasti työ on edennyt. Sanoin eilen viimeksi, että maali varmaan kuoriutuu ensi kesään mennessä kokonaan pois... Mutta ainakaan siellä ei sitten ole enää sitä puolen tuuman vahvuista lateksikerrosta alla pois revittävänä!

      Lahovauriosta tulikin jo uusi teksti, vähän pulmallinen tilanne portaiden kannalta tosiaan.

      Poista
  3. Minulle persoonalliset talot ovat kauniita ja sitä teidän talo on. Talon mittasuhteet on varsinkin tosi kutkuttavat - ja kauniit. Ihanaa, että olet nyt itsekin saanut läikähdyksen siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta mitä sanoit talon mittasuhteista. Meidän talon kaksonen, samoilla piirustuksilla tehty, on tällä hetkellä myynnissä täällä Mikkelissä ja siihen on mm. tehty uusiksi tuo verannan yläpuolinen parveke/kattoterassi. Se talo näyttää suoraan sanottuna siltä, kuin rintamamiestalon kylkeen olisi tällätty suurikokoinen sirkusteltta. Yksi naapuri eilen kysyi, mitä aiomme tehdä parvekkeelle ja kun kuuli "se säilytetään ilman muuta sellaisenaan" -vastauksen, totesi, että se sopiikin tosi hyvin teidän taloon. Kiitos vaan rakennusmestari Hahdolle joka on aikanaan talon piirustellut.

      Poista
  4. Hei! Voi kiitos näistä maalinpoisto-postauksista! Meillä on sama urakka edessä, ja näistä postauksista on saanut monenmoista vinkkiä. Tämä ihmeaine kiinnostaa nyt kyllä kovasti, mutta mitenkäs tuon aineen pois peseminen teillä tehtiin? Meidän rimoitettua tupaa en ehkä uskaltaisi painepesurilla huuhdella, joten jotain tarttis keksiä.
    Terveisin Tiina

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Luin maalinpoistokokemuksiasi jo silloin kuin postaukset olivat ihan tuoreita. Tietäen, että sama urakka olisi edessä vielä meilläkin. Ja nyt se on sekä edessä, takana, että meneillään. Välillä tekee mieli luovuttaa, sellaisen hetken jälkeen eksyin taas hakemaan motivaatiota teidän upeasta lopputuloksesta.

    Minuakin kiinnostaa miten aine teillä pestiin pois? Ja koska Virtasen maaaliin tulemme satsaamaan mekin, niin tahtoisin myös kuulla kuinka se on toiminut?

    Minna

    VastaaPoista