Vaalityötä

Talomme on lavastettu vaalimainokseksi, niin äskettäin myös blogi.

Kellariaskelia

Kellarissa edistytään. Sähköhommat on tehty (paitsi lattialämmitystä pyörittävää pumppua varten unohtui asennuttaa pistorasia) ja putkihommatkin valmiit tässä vaiheessa, eli vain vessan lavuaari, pönttö ja iso rosteriallas ovat vielä asentamatta.

Kellariin tuli siis uusi sähkökaappi. Se on ruma.



Aion sijoittaa tuohon alle vihreäksi maalattavan vanhan kaapin, joka on peräisin meidän ukin ja mummon rintamamiestalon kellarin rapusta. Ehkä huomio kiinnittyy sitten siihen eikä rumaan sähköpömpelin oveen.

Tämmöinen on sitten jakotukki, ettäs tiedätte.



Tuon hermokeskuksen kautta kulkevat siis kaikki vedet pannuhuoneen puolelta tarpeellisiin kohtiin. Aika monta vesipistettä pyykkitupaan tulikin - vessan lavuaari, vessanpönttö, suihkukaappi, pyykkikone ja se iso allas. Jakotukki välittää veden myös lattialämmitykselle.

Tässä alla on syy, miksi en jaksanut niin kauheasti murehtia niistä moderneista pistorasioista. Kun pyykkitupaan tulee pakostakin kaikkea tuollaista uutta ja modernia, kuten pesukoneen hana, on silkkaa masokismia edes pyrkiä mihinkään täydellisen autenttiseen lopputulokseen jokaisen nippelin ja nappelin osalta.



Työvalo on sentään 60-luvulta ja kaapit alkuperäiseltä vuosikymmeneltä, eiköhän se riitä.

Pyykkitupa ja sen vesi- ja sähköhommat ovat olleet hyväksi opiksi myös tulevia muiden tilojen remontteja varten. Ymmärrän nyt paljon konkreettisemmin, miten radikaaleja temppuja nuo sähköjen, putkien ja vesien vetelyt ovat ja miten paljon ne vaikuttavat tilojen alkuperäisenä pysymiseen tai sen alkuperäisyyden menettämiseen. Olin vielä jokin aika sitten sitä mieltä, että kyllä meille tarvitaan enemmän pistorasioita makuuhuoneeseen - nyt luulen, että pärjäämme hyvin sillä yhdellä, joka majailee huomaamattomasti ikkunapenkin vieressä. Kiittelen myös sitä, että missään vaiheessa ei ole tullut edes mieleen muutella vessojen tai keittiön vesipisteiden paikkaa, nyt keskikerroksen ja yläkerran viemäri- ja käyttövesiputkiremontit ovat aika helpot ja ennen muuta melko näkymättömät suorittaa. Kellarin pyykkitupa on joka tapauksessa teknishenkinen aputila kaikkine pyykki- ja kuivauskoneineen joten tuollaiset rumilukset kuten sähkökaappi ja väärän vuosikymmenen sähkö- ja vesikalusteet eivät siellä näyttele minusta niin suurta roolia. Täällä asuintiloissa haluan kuitenkin säilyttää kaiken mahdollisimman alkuperäisenä jo pelkästään esteettisistä syistä - vaan onneksi niitä identtisiä 50-luvun pistorasioita saa rahalla kaupasta, koska yhdellä pistorasialla varustettu nykykeittiö on aika mahdoton yhdistelmä.

Asioiden edelle

Kellarissa ei nyt vielä oikein millään mittarilla ole valmista, ei vielä aikoihin. Mutta sähkömies on käynyt omat hommansa hoitamassa ja putkimies tulee huomenna ja jatkanee ensi viikolla, eli voiton puolella etenemme hitaasti ja varmasti kohti maalia. Nyt voi siis jo hieman uumoilla tulevaa.

Kellariin siirtyvät ensimmäisinä siis pyykkäys ja suihkuttelu. Samalla sekunnilla suihkupömpelistä pistetään vedet poikki ja puretaan pömpelin putkihässäkkä kellarin nurkasta. Sitten ajattelin käyttää pömpeliä vaatehuoneena.

Koska meillä ei ole edelleenkään tiskikonetta ja keittiö on muutenkin lievästi askeettinen, soisin remontin loikkaavan lähitulevaisuudessa ensimmäiseen asuinkerrokseen. Viime aikoina olen alkanut myös haaveilla pyllynpesuoperaatiota helpottavasta vessan lavuaarista - se on se sama lavuaari mikä vessassa nytkin, mutta nykyisen polvenkorkeuden sijasta se voisi sijaita parikymmentä senttiä korkeammalla. Säästyisi selkä, kun pestäviä pyllyjä on tulossa kohta yksi lisää ja ensimmäinen pyllykin painaa jo yli 11 kiloa.

Järkevää olisi ehkä edetä hommassa niin, että joka tapauksessa tehtävälistalla oleva viemäri- ja käyttövesiputkiremontti suoritettaisiin ensin. Putkimies-Marko sanoi taannoin, että tämä ei olisi mikään ihan mahdoton operaatio - ei meillä ole kuin yksi viemäri, joka kuskaa vedet vessoista ja molemmista keittiöistä. Vesiputket kulkevat näkyvillä samassa vessan nurkassa viemärin kanssa, ja keittiöön ne menevät vessojen seinien läpi. Putkiremppa edellyttäisi siis osapuilleen vain vessojen lattioiden purkamista. Samalla voisi ennallistaa alakerran huussin - maalata pinkopahvit, skrabata ja maalata uudelleen ovi- ja lattialistat, tehdä uuden lattian, nostaa lavuaarin yläilmoihin, asentaa yhden tai kaksi pistorasiaa - ja mahdollisesti vaihtaa pöntön.

En tiedä, suhtaudun nykyiseen vessanpyttyyn ristiriitaisesti. Sekin on polvenkorkuinen ja lisäksi aika pinttynyt vuosien, höm, patinasta. En edes tykkää kauheasti sen muotokielestä. Mutta uudet vessanpytyt ovat rumia ja ennen muuta jotenkin halvan ja heppoisen oloisia. Ehkä sen tilalle täytyy hankkia samanlainen Ido-59 joka kellariakin kohta koristaa?

Yläkerran ihana retrovessa räikeän vihreine seinineen voisi pysyä sellaisenaan, muistona ajasta jolloin muotitietoisimpien tyttärien mielestä mikään ei saanut olla ainakaan ruskeaa...:)

Sitten voisi siirtyä keittiön pariin. Siellä pitää irrottaa muovimatto lattiasta ja joko hioa ja maalata alla oleva lautalattia tai tehdä uusi - en osaa sanoa, kun en tiedä, missä kunnossa alkuperäinen lattia on. Seinät ja laipio on maalattava, kaapit asennettava paikoilleen, osa alakaapeista vielä rakenneltava ja isona projektina tehtävä kokonaan uusi alakaappi lavuaarille ja tiskikoneelle. Toinen iso homma on liesituuletinoperaatio, sitä en jaksa nyt ajatella.

Mutta ennen kuin keittiötä voi ruveta remontoimaan, on remontoitava yläkertaan toimiva kyökki. Nyt se on varustetasoltaan suunnilleen tällainen:



Minä olen päättänyt, että talon alkuperäisosat eli nykyiset alakerran keittiön kuivaus- ja allaskaappi siirtyvät yläkertaan. Puoliso vastustaa - hän ei pidä niistä. Aion joka tapauksessa voittaa väittelyn, eikä meillä sitä paitsi ole muitakaan keittiön kaappeja yläkertaan sijoitettavaksi. Meillä on myös hieno vanha kaasuhella, jonka olemme ajatelleet sijoittaa yläkertaan. (Suomessa ei ole kovinkaan tavallista käyttää kaasuhelloja, paitsi joissain osissa Helsinkiä. Me olemme asuneet Venäjällä, joten kaasu on tuttu kokkausmetodi.) Tämä lähinnä siksi, että yläkertaan ei saa rajallisen sähköistyksen vuoksi voimavirtaa sähköhellaa varten, laskelmien mukaan pieni induktiolevykään ei ehkä siellä pelittäisi. Sitten meillä olisi yläkerrassa toimiva keittiö ja alakerrassa remontissa oleva keittiö.

Ja tässä kohtaa keksin radikaalin ratkaisun: Muutamme kokonaan yläkertaan. Jätämme kettiöremontin väistämättä aiheuttaman ryönän, pölyn ja kaaoksen alakertaan ja asustamme ylhäällä kaukana kavalasta maailmasta. Remontti olisi poissa silmistä samalla tavalla kuin se on tähänkin asti ollut kellarissa. Elämä jatkuisi normaalina, tosin 42 neliömetrin tilassa, mutta kuitenkin. Minusta tämä on hyvä idea. Vielä radikaalimpaa olisi, jos alakerran keittiön jälkeen jatkaisimme remonttia niine hyvinemme, purkaisimme suihkupömpelin, kuorisimme katon styrox-levyistä ja tapetoisimme seinien karvatapetit peittoon jollain vähän viiskytlukulaisemmalla. Lattian huonokuntoisen linoleumin voisi ehkä ottaa pois ja palauttaa olohuoneeseenkin lautalattian. Olohuoneremonttiin saattaisi liittyä myös pönttöuunin muuraus, mikäli se kantavuus- ja hormilaskelmien jälkeen olisi mahdollista. Sekin on pölyistä hommaa, josta olisi lapsiperheen arjen parasta pysytellä turvallisen välimatkan päässä.

Kun keittiö ja olohuone olisivat valmiit, voisi näppärä ja reipas puolisoni vielä rakentaa nurkkakamarin nurkkaan ison vaatekomeron (ovet on jo olemassa) ja sitten voisimme muuttaa yläkerrasta takaisin alakertaan ja ryhtyä asumaan remontoidussa kodissamme. Tadaa, kaikki valmista.

Tosiasiassa tämä vaihe koittaisi ehkä joskus vuoden 2015 tienoilla. Sisätiloja pitäisi remontoida noin, mutta kun talossa on ulkokuorikin. Ensi kesänä on ainakin pakko tehdä kattoremontti, koska siihen on ELY-keskuksen avustusrahaa joka on käytettävä mielellään vuoden 2012 loppuun mennessä, hätätilanteessa toki mahdollista on anoa jatkoaikaa. Käyn parhaillaan neuvotteluja kellarin ikkunat remontoineen puusepän kanssa asuinkerrosten ikkunoiden kunnostuksesta samaisella ELYn avustuksella. Eli jonkun täällä asuvan pitäisi kunnostaa ja maalata karmit, jos pokat tulevat kuntoon maksullisen miehen avulla. ELY-rahaa olisi käytössä myös ulko-ovien kunnostukseen ja autotallin ja vuokralaisen ovi nyt olisi suotavaa kunnostaa omakustanteisestikin koska ne ovat melko rapistuneessa ja energiansäästömielessä perin kelvottomassakin kunnossa.

Niin paljon tekemistä, niin vähän käsipareja kaiken tekemiseen. Mutta joskus on hyvä kuikuilla eteenpäinkin, miettiä järjestyksiä ja suoritettavia toimenpiteitä. Aikaa on varattava myös yllätyksille. Ja kun nämä pohdiskelut kirjaa ylös, niihin voi myöhemmin palata - yleensä todetakseen, että eihän se sitten lopulta mennyt ainakaan niin kuin suunnitelmissa, tai jos meni, vei kuitenkin kolminkertaisen ajan suunniteltuun nähden.

Summa summarum: toistaiseksi on keskityttävä kellariin.

Huolellisesti ja perinteitä arvostaen

Varoitus: Tämä on sikäli tyhmä blogiteksti, että tekstin kohteena oleva asunnonmyynti-ilmoitus katoaa netistä jonkin ajan kuluttua eikä myöhemmin blogin ääreen eksynyt lukija pysty siten itsenäisesti arvioimaan ko. kohdetta ja sen markkinointipuhetta.

Lisäksi tämä teksti sisältää runsaasti arroganttia ja ylenkatsovaa rakennusperintösniiduilua. Mutta senhän te jo varmasti arvasittekin.

Satuin ihan sattumalta törmäämään tänään omakotitalon myynti-ilmoitukseen Mikkelin Anttolassa. Ilmoitus on tässä, niin kauan kun se nyt netissä pysyttelee. Linkin takana on rivi kuvia talosta, joka myyntipuheen mukaan on korjattu "huolellisesti ja perinteitä arvostaen", ja lisäksi remontit kehutaan tehdyn "talon tyyliin sopivasti hyvällä maulla". Kyseessä on vuonna 1950 valmistunut, jälleenrakennuskauden hirsirunkoinen omakotitalo.

Katselimme äsken talon kuvia kohtuullisen pöyristyneinä. Pääkuvassa näkyy kylläkin ihan 50-lukulaisen värinen, vaaleanruskea talo. Siinä on selvästi 80-luvulla vaihdetut, sellaisella kapealla tuuletusikkunalla varustetut ikkunat, joista tulee mieleen öljykriisi ja totaalinen kunnostamismahdottomuus ja jotka eivät mitenkään vastaa puitejaoltaan tai ulkoasultaan oikeita 50-luvun ikkunoita. Taloon on vaihdettu ulkoverhous ja tehty siitä ah niin muodikas kenttälaudoitus, eli yläosassa paneelit kulkevat pystyssä vasten vaakasuoraa alaosan paneelointia. Tämä nykyajan pakettitaloista tuttu ratkaisu ei mitenkään istu rintamamiestalon kylkeen. Katto on joko musta tai tummanruskea profiilipelti - varmaan ihan kätsy ja kätevä, mutta perinnemielessä totaalisen väärä valinta sekä materiaalin että värin osalta. Talon kuistista on ilmeisesti yritetty tehdä 2000-lukulainen lasitettu parveke ja oveksi on vaihdettu Dallas- ja Dynastia-fanin suuri suosikki, kartanomallinen valkoinen ulko-ovi. Talon kylkeen on ruuvattu kiva kasaripallovalaisin.

Sisätiloista on kaadettu kaikki seinät jotta on päästy näpsäkästi eroon rintamamiestalolle tyypillisestä huonejaosta. Pinnat tuovat mieleeni kotoisan ailahduksen - nuo kaikki sisäkuvat puolipaneeleineen ja mäntypaneeloituine kattoineen olisi voitu ottaa meidän äidin vuonna 1981 valmistuneesta käkikellotalosta. Vessat ja keittiö edustavat sellaisia vuosikymmeniä kuin 1990 ja 2000. Sisätilat kruunaa "komea vuolukivinen leivinuuni ja puuhella", joka näyttää minusta dieselveturilta eikä ole edes etäistä sukua pönttöuunille, peltikuoriselle puuhellalle tai tiilikuvioidulle kamarin uunille joita jälleenrakennuskaudella rakennettiin.

Niin. Tällaistahan se pääosin on, 50-luvun rakennusperintömme vuonna 2012. Joku on kunnostanut vanhasta mökistä useammalla remonttikierroksella itselleen viihtyisän ja oman makunsa mukaisen sekä remppa-ajankohdan tyylisen kodin. Siinä ei ole mitään rikollista, se on ehkä minun näkökulmastani vähän järjetöntä (kun helpommalla pääsisi rakentamalla uuden talon) ja aika ymmärtämätöntä (kun nuo aikanaan modernit ja varmasti hienot ratkaisut näyttävät nyt, kymmenen tai viisi vuotta myöhemmin kulahtaneilta ja elähtäneiltä kun taas aidosti vanhan säilyttäminen näyttäisi tänä päivänä vain, no, vielä vanhemmalta ja arvokkaammalta).

Sen sijaan on täysin käsittämätöntä, ihan typerää ja myös perin juurin outoa se, miksi kiinteistönvälittäjä on juuri tätä taloa päättänyt ryhtyä markkinoimaan jonain perinneremontoinnin kukkasena! Ei nyt tarvitse olla edes mitenkään erityisesti asiaa harrastava huomatakseen vaikka nuo ikkunat ja niiden väärä vuosikymmen. Luulisi, että välittäjälle olisi tullut vastaan jokunenkin alkuperäiskuntoinen rintsikka, jotta nuo sisätilatkin olisi helposti voinut arvioida kaikkea muuta kuin "talon tyyliin sopiviksi" - ellei se talon tyyli sitten välittäjän mielestä ole 80-luku, jota hieman epäilen, kun se tuskin on tänä päivänä mikään varsinainen myyntivaltti.

Soisin, että kiinteistönvälittäjillä olisi edes sen verran tolkkua ja asiantuntemusta, että myisivät perinneremontoituina ihan oikeasti perinneremontoituja taloja ja valitsisivat näille muille ihan muut adjektiivit. Tuossakin on varmasti hyvä ja toimiva koti jollekin sellaiselle, joka tuosta tyylistä tykkää, isot remontit on tehty ja voi vain ruveta asumaan. Perinnehipin näkökulmasta ristiriita myyntipuheen ja itse talon välillä on kuitenkin tolkuttoman iso - jopa niin iso, että päädyin lähettämään välittäjäpoloiselle aiheesta palautetta.

Alan olla sitä mieltä, että kun tämä meidän perinneremonttimme kaikkine neliön muotoisine jakorasioineen joskus valmistuu, lähestyn kaikkia asumis-, sisustus- ja remontointiaiheisia aviiseja ja anelen niitä kirjoittamaan talostamme jutun. Kanteen voisi laittaa jotakin tyyliin "Aikuisten Oikeasti Vanhaa Kunnioittaen Remontoitu Rintamamiestalo".

Vaan eivät ne ehkä julkaisisi tuollaista - sen verran markkinatalousmeininki noilla lehdillä tuntuu olevan, että ellei rautakauppaketjua saa jutussa mainittua päätavarantoimittajana, jäävät jutut kirjoittamatta.

Ruma, rumempi, suihkukaappi

Otetaas askel taaksepäin. Noin esteettisessä mielessä ne neliön muotoiset jakorasiat alkoivat juuri häiritsemään suorastaan mitättömän vähän. Tätä hökötystä isompaa malkaa ei nimittäin voi enää esteetikon silmässä olla:



Suihkukaappi, tuo kellaripyykkitupamme autenttisen jälleenrakennuskauden tunnelman Mörkö ja Ankeuttaja, kasattiin tänään. Onhan se ihan susiruma.

Vaan minkäs teet. Se on myös tilava, tukevan ja laadukkaan oloinen ja ainoa järjellinen tapa saada suihku taloon. Esteetikko nielee kyyneleensä ja valmistautuu uusiin ankeuttajiin, joita herrat Electrolux ja Miele pian kellariimme toimittavat.

On sitä pyykkiäkin pestävä.

Suuri sähkö halkaisi taivaan

Sanotaan YUP:n kappaleessa Julmasti juhlallista.

Hower taisi jossain uretaaninkäyttöpostauksessa kommentoida aiheesta ajalliset kerrostumat ja niiden kiistaton arvo rakennusperinnössämme. Meidän kellarimme sähkötyöt olkoot esimerkki siitä, että ajalliset kerrostumat tunkevat väkisin sormensa peliin kun tekniikkaa ryhdytään lisäämään paikkoihin, joissa sitä ei ole aikaisemmin ollut.

Olemme löytäneet sähkömiehen, joka on ainakin melkein yhtä hyvä kuin putkimies-Marko. Tulee sovittuna aikana, tekee hyvää jälkeä, pitää sanansa. EAL-palvelut, hyvät ihmiset. Voimme suositella.

Tänään sähkömiesvalinta osoittautui oikeaksi myös mentaliteettiosaston kannalta: sähkäri-Esa oli todennut puolisolle kellarissa pakertaessaan, että jos hän ei aivan viime keväänä maalämpörempan yhteydessä ymmärtänyt tätä teidän remontti-ideaa niin nyt kun näkee nuo kaapit tuossa kellarin seinällä on todettava, että hyvän näköistä tulee kun tällä vanhalla mallilla tehdään. Oli vielä kehunut, että hyvä on maku isäntäväellä. Ja asentanut mukisematta aidon ja alkuperäisen 50-luvun väännettävän valokatkaisijan, samaa aikakautta edustavan pallolampun ja 60-luvun tasonalusvalaisimen pyykkitupaan. Ei ole kuulkaa itsestään selvää tämmöinen. Ja kaikki, siis todellakin aivan kaikki, muuttuu tuhat kertaa helpommaksi ja kivemmaksi kun ei tarvitse omassa talossa hengaaville maksullisille miehille jatkuvasti vääntää rautalangasta sitä, että miksi tässä nyt tehdään tällä tavalla eikä sillä toisella ja EI, sillä toisella tavalla ei todellakaan ruveta jatkossakaan tekemään vaikka se olisi miten helpompaa, halvempaa, modernimpaa tai muuten vaan yleisen mielipiteen mukaista.

Sitä paitsi sähkömies oli ihan tolkun miehiä huomauttaessaan myös siitä, että talomme mahdollista joskus eteen tulevaa myyntiä silmälläpitäen tämä valitsemamme tapa on varmasti myös taloudelliselta kannalta ajatellen järkevä. Olen samaa mieltä - talossa, joka sijaitsee ison tien vieressä ja huoltoaseman rajanaapurissa, on oltava jotain spesiaalia jotta kukaan sitä viitsii tosissaan edes ajatella ostavansa. Meidän talossamme se on "rikkumaton 50-luvun henki", arkkitehti-Pekkaa lainatakseni. Se henki kulkekoon.

Mutta ajallisin kerrostumin. Kellariin tulee nimittäin uusi, vikavirtasuojattu sähkötaulu. Alkuperäinen oli suojaamaton ja siten arveluttava. Ja tuon taulun takana on kuitenkin aika merkittävä osa taloutemme olennaisista, sähköllä toimivista fasiliteeteista kuten maalämpöpumppu, ruokataloutemme tukipylväinä seisovat pakastimet, pyykkikone ja kuivuri. Tässä niitä ajallisia kerrostumia rinta rinnan:



Rinta rinnan on aika paljon muutakin uutta ja vanhaa. Olisihan noiden pistorasioiden kanssa voinut ruveta hifistelemään, kun kerran vaihtoehtojakin on. Mutta jotenkin nuo minusta istuvat ihan hyvin sen 60-luvun lampun viereen, kun niissä on nuo lätkät päällä. Eivät särje silmään. Ikään kuin maastoutuvat seinään. Lienen sekoamassa:



Neliön mallinen, moderni jakorasia on kiistatta ruma, siitä ei pääse mihinkään, varsinkin kun sen vieressä on 60-luvun bakeliittikytkin. Toisaalta kellari on kuitenkin vain aputila. Tällä hetkellä tuntuu oleelliselta se, että pyykkäys siirtyisi kellariin ennen kuin talossa on kaksi kestovaippoja käyttävää henkilöä. Ja jos nuo jossain vaiheessa alkavat ahdistaa, niin voihan niitä sitten vaihtaa. En tosin ole mistään löytänyt sellaisia ihan oikeasti vanhan näköisiä jakorasioita, Renova niitä tekee mutta eivät ne näytä samoilta kuin meillä. Vinkatkoon hän, joka noista jotain tietää.

Sellainen ruma jakorasia on muuten tulossa toiseenkin paikkaan, vessanurkkaukseen lampun yläpuolelle. Melko näkymättömiin, mutta silti. Ääh.



Ja itse asiassa kolmanteenkin, mutta tuo jää piiloon pyykkikoneen ja kuivurin taakse.



No, asiat tärkeysjärjestykseen. Minut pysähdytti tässä taannoin 30-vuotias pariskunta, joka oli neljä vuotta remontoinut täydellisesti aikakauden tyyliin vanhaa taloa. Arjet ja pyhät, illat ja viikonloput. Tunnustivat olleensa välillä henkisesti ja fyysisesti aivan poikki, ja lopulta puoli vuotta remontoidussa talossaan asuneina päätyivät koko roskan myymiseen velkavankeudesta vapautuakseen. Tämä tarina asettaa ainakin omalla kohdallani jotkut rumat kellarin pyykkituvan jakorasiat aika hyvin sille paikalle, jolle ne ihan oikeasti kuuluvatkin - mitättömiä nippeleitä joiden merkitys asujaimiston hyvinvoinnille on täysin merkityksetön. En tiedä, kuuluisiko oikean perinnehipin tällä tavalla mennä siitä, mistä aita on matalin, mutta tässä nyt ollaan eikä muuta voida. Neliön mallisine jakorasioinemme.

Keittiön ja muiden asuintilojen osalta täytyy kyllä pyrkiä esteettisesti ehjempään lopputulokseen. Kyllä perinteet sen verran velvoittavat.

Alkuperäisvalaistusta

Tässä yksi pieni esimerkki siitä, millä tavalla minä soisin koko talon tulevan remontoiduksi.

Kävimme taannoin Tampereella ja itseoikeutetusti myös Rakennustorilla. Sieltä tarttui mukaan vanha uusi lampun kupu kellarin pyykkitupaan. Vanhassa maapohjakellarissa oli alkuperäiseen kantaan ruuvattu kyllä oikeaoppisesti pallon muotoinen, mutta muovinen lampun kuuppa ja sen tilalle tuli tämä:



Lasinen kupu on melkein samanlainen kuin muualla kellarissa eli saunassa, pukuhuoneessa ja käytävässä olevat. Meidän kellarissa olevissa on pyöreä pää, tuossa on tuollainen terävä. Se on ehjä ja oikeasti vanha, samaa aikakautta kuin talokin. Ja ruuvautui nätisti pyykkituvan katon lampun kantaan. Hintaa sillä oli aika paljon, 15 euroa, mutta lopputulokseen olen varsin tyytyväinen.

Tämä on syy, miksi minä mielelläni kutsun remontointiamme museoinniksi. Meillä on niin paljon alkuperäistä, joka on ollut talossa aina, että haluaisin palauttaa ne vähät muutetutkin yksityiskohdat alkuperäiseen asuunsa, samaan jamaan muun olemassa olevan kanssa.

Selkävoitto

Saunaremontin tuoksinnasta muistan tämän vaiheen. Vaikka en olekaan se varsinainen remonttityöläinen, tulee minusta ihan selvästi jossakin vaiheessa vastaan se kohta, kun remontin selkä taittuu ja ruvetaan laskettelemaan alamäkeä kohti maalia. Hommaa on vielä vaikka muille jakaa ja tehtävälista pitkä kuin nälkävuosi, mutta jostain sen vaan tietää, että pahin on jo takana päin.

Pyykkituvan osalta olemme saavuttaneet tämän onnellisen vaiheen. Huomasin sen tänään, kun kävin kellarissa tapaamassa puolisoa. Ulkona paistoi aurinko, pyykkituvassa oli valoisaa, maapohjakellarista ei ollut jäljellä kuin haalea muisto. Puoliso oli kantanut vintistä kellariin pyykkituvan valmiiksi maalatut yläkaapit ja mallasi seinälle 60-lukulaista lamppua.



Joitakin tunteja myöhemmin, Nasun iskuporakoneen ja naapurin suosiollisella avustuksella, seinään oli saatu reikä jos toinenkin (säästöbetoni jälleen - kiven kohdalle osuminen on perin haastava juttu kun pitäisi reijittää kellarin seinää tai sokkelia) ja kaapit olivat omilla paikoillaan.



Lattialla seistä nököttää perinnemielessä perin juurin epäortodoksinen ratkaisu - vanha halkolaatikko, josta tulee pyykkitupaan likapyykkien säilytyspaikka. Tämä ratkaisu edustaa ehkä jonkin verran sitä ideologiaa, jossa revitään talosta vanhat puiset ovet irti, laitetaan tilalle uudet (mielellään mdf:stä) ja tehdään niistä vanhoista sängynpäätyjä ynnä muita koristeita. Mutta kun meillä sattui olemaan ylimääräinen halkolaatikko, ja tuo likapyykkikori-idea tuntui käytännössä toimivalta, niin sellainen tuonne pyykkitupaan nyt sitten tulee, noiden seinäkaappien alle.

Kulmaan tulee siis L:n mallinen taso, jonka alle sovitellaan tuo halkolaatikko-pyykkikori sekä joitakin muita säilytysratkaisuja, joista lisää sitten kun ne valmistuvat. Minusta nuo kaapit istuvat tuohon tilaan ihan hyvin, ainakaan ne eivät näytä siltä Googlen kuvahaun tulokselta hakusanalla "kodinhoitohuone". Ja vaikka 50-luvulla ei kodinhoitohuoneita tunnettukaan niin en silti koe, että tuhoaisimme talosta jotakin alkuperäistä rakentamalla tuon pyykkituvan kellariin, saati että maapohjakellarista luopuminen olisi jotenkin meiltä tai tulevilta sukupolvilta pois.

Jos ei oteta lukuun sitä myyrää, joka piti majaansa kellarissa. Hänen kannaltaan kellarin hyödyntäminen tulevien ja olevien sukupolvien tarpeisiin lienee vaikeutunut muutoksen myötä oleellisesti.

Seinä ja Strömsö

Minusta "Ei menny ihan niinku Strömsössä" on kerrassaan mainio uudissanonta. Arki ja sen hankaluudet ovat tottavie joskus melko kaukana tästä tunnelmasta:



Kuva: Svenska Yle

Ja kuitenkin sanontaan kiteytyy se ajatus, että pyrkimys oli joka tapauksessa johonkin ihan hyvään, kauniiseen ja ylevään. Lopputulos vaan on joskus enemmän tämän kaltainen silloin kun ei olla Strömsössä vaan vaikkapa meidän kellarissa:



(Voisin ihan vaan tuon otoksen perustella ryhtyä rintamamiestalobloggarista muotibloggariksi, sen verran tyrmäävä asukokonaisuus on taas valikoitunut ylle. Mutta kellarissa on kylmä, enkä mahdu enää normaaleihin vaatteisiini - tämä puolustuksen puheenvuorona mainittakoon.)

Ennen tuon kuvan ottamista tapahtui seuraavaa: Oli synkkä ja myrskyinen yö. Lapsi nukkui. Otimme naapurista lainatun asfalttiliidun ja laskeuduimme itkuhälyttimen kanssa kellariin testaamaan, kuinka jo blogissa esitelty kellarisuunnitelmamme hahmottuisi käytännössä.

Jo aikaisemmin oli saatu oivallus, soitettu palotarkastajalle ja vastaanotettu vahvistus siitä, että eihän se alkuperäinen suunnitelma kellarin nurkkaan tulevan vessan kalusteiden sijoittelusta ole toteuttamiskelpoinen: piipun muuriin ei saa kiinnittää mitään, ja meidän tapauksessamme siihen oli tarkoitus kiinnittää lavuaari ja peili. Kun kiinnitys ei ollut mahdollinen, päätettiin rakentaa vanha kunnon pesukomuutti joka seisoisi omilla jaloillaan ja johon saisi päälle Kainuun korvesta pelastetun emalilavuaarin.

Tähän mennessä kaikki oli siis vielä ihan hyvin. Aloitimme hahmottelun helpoimmasta päästä eli suihkukaapin ja pesukoneen sekä kuivurin sijoittelusta, niiden paikat kun määrää pitkälti vesien ja viemärien lukkoon lyöty ja paikoilleen jo vedetty sijainti. Kas näin:



Niin joo, lienee tarpeetonta mainita, että kellarin lattiaa ei tuossa vaiheessa oltu vielä maalattu.

Sitten siirryimme pähkäilemään tulevaa vessanurkkausta, joka siis tulee olemaan jotakuinkin tällainen plus se puinen komuutti tuohon lavuaarin alle:



Eipä siinä mitään. Oven ja pytyn väliin oli suunniteltu seinä, ja seinän oli tarkoitus kätkeä huussi taakseen myös tuosta ylläolevasta kuvakulmasta niin, että seinä alkaisi muurin nurkasta.

No, kuten "Pipopäinen nainen vessanpöntöllä" -otoksesta käy ilmi, seinän rakentaminen suunniteltuun paikkaan estäisi tehokkaasti kellarin vessan käytön kaikilta yli 150-senttisiltä yksilöiltä - vessanpöntön viemäri on sen verran kaukana seinästä ja pönttö itse vie sen verran paljon tilaa, että vinoonkin sijoitettuna sen ja seinän väliin ei jäisi riittävästi tilaa pöntöllä istujan kintuille. Seinän siirtäminen kauemmas taas kaventaisi kapeaa tilaa entisestään ja vastakkaiselle seinälle suunniteltu iso rosteriallas tasoineen ei mahtuisi paikalleen - jolle taas oli jo vedetty allasta varten vesi ja viemäri.

Greit.

Mietimme tovin ja totesimme, että ehkä ei kannata tehdä mitään lopullisia päätöksiä hätiköiden ja keskellä yötä. Totesimme, että vessanpönttöä ei olisi voinut sijoittaa mihinkään muuallekaan tuossa nurkkauksessa - piipun lenssiin ei olisi saanut mitenkään pöntön viemäriä. Sinänsä huojentavaa, kun ensimmäinen ajatus toki oli, että olisi pitänyt suunnitella vähän huolellisemmin koko hyyskä. Totesimme myös, että seinä kauempana pöntöstä on poissuljettu ratkaisu koska kulkuväylä muuttuisi sen myötä turhan kapeaksi ja tilavaraus ja tarve edellä mainitulle isolle rosterialtaalle olivat jo olemassa.

Tämänhetkinen suunnitelma on se, että vessanpöntön ja oven väliin rakennetaan se seinä, kuten alun perin pitikin. Toinen seinä jätetään rakentamatta, kattoon laitetaan kisko tai tanko, ja siitä roikkumaan laitetaan verho. Häveliäs vessassakävijä voi näin vetää verhon intimiteettinsä suojaksi, mutta tunkea jalkansa verhon alitse. Verhojärjestelmä ei liikaa kavenna tai pienennä kellaritilaa vaan on kevyt ja ilmava. Ja totta puhuen tuota kellarin vessaa tuskin kauheasti käytetään niin, että kellarissa on runsaasti muita kuin oman perheen jäseniä. (Tämä voi tulla järkytyksenä varsinkin lapsettomille lukijoille, mutta ainakin meidän perheessämme eletään tätä nykyä aikoja, joina vessassa käyminen ovi suljettuna on mahdotonta oven takaa kuuluvan voimakkaan protestoinnin tai vaarallisen hiljaisuuden (nytsekiipesilipastonpäälletaisohvanselkänojalle) vuoksi.

Minulla on kangas, joka sopisi ainakin väreiltään ja kuvioltaan tähän tarkoitukseen:



Toki muitakin vaihtoehtoja olisi, esimerkiksi Teho-pönttö (siis se sellainen ylhäällä olevalla vesisäiliöllä varustettu), mutta eipä taideta ruveta kikkailemaan. Luulen, että tuo verhojärjestelmä on ihan toimiva ja kätevä ja jos ei ole, niin mietitään sitten jotain muuta.

Sitäpaitsi söpö ruutukangas on melkein niinku Strömsötä.

Virstalle pylväs

Töttörötöttöttöö-töttörörööööööö!

Tämä oli fanfaari, ja sillä juhlistamme merkittävää virstanpylväässä projektissa nimeltä maapohjakellarin metamorfoosi pyykkituvaksi.

Puoliso maalasi iltapuhteinaan lattian toiseen kertaan ja täten voimme siis todeta, että kaikki rakenne- ja pinnoitusasiat ovat loppuun suoritetut. Tällainen on lopputulos:



Minusta tuo näyttää edelleen ihan rintamamiestalon kellarilta, mutta freesiltä ja siistiltä sellaiselta. Lisäksi se näyttää hyvin paljon samalta kuin vaikkapa kellarin käytävänpätkä:



Se asia siis ainakin onnistui - kellarin keskiosa ei pomppaa viiskytlukulaisten seuralaistensa silmille ja hihku että olen oikeasti tehty 2010-luvulla ja edustan avaruusaikaa.

Virstanpylväät ovat tärkeitä ja iso duuni kellarissa on jo tähän mennessä tehtykin, mutta melko pian mieli ohjautuu taas to do -listan pariin. Lattia saa nyt kuivua kaikessa rauhassa, sitten seuraa ohjelmassa rakennussiivoojan vierailu. Työmaalle pitäisi saada putkari ja sähkäri kytkemään lattialämmitys päälle, asentamaan suihkukaapin hanat ja vetämään pesukoneelle, kuivurille, vessanpöntölle, kahdelle lavuaarille, kahdelle lampulle ja parille pistorasialle tarvittavat putket ja johdot. Sitten suihkupömpelin putkituksen voi purkaa ja pömpelistä tehdä väliaikaisen vaatekomeron ja romuvaraston - se nyt tulee kuitenkin olemaan paikoillaan vielä jonkun aikaa joten tilaa voi hyvin käyttää hyödyksi.

Pömpelin putkien purkamisen jälkeen pakastimet on heilautettava pannuhuoneesta hetkeksi tuonne uuden kellarin puolelle, paikattava putkien jättämät reijät seinissä ja suoritettava pannuhuoneessa samantyylinen mutta vähän suurpiirteisempi siistimisoperaatio kuin yllä eli kalkittava seinät ja katto soveltuvin osin ja maalattava lattia. Operaatiota hankaloittaa se, että piskuisen tilan nurkassa pönöttää maalämpöpumppu ja sen tuhathaarainen putkiviidakko, mutta painotamme tässä sitä soveltuvin osin -kohtaa. Kunhan on vähän siistimpi niin välttää.

Sitten voikin jo ruveta puusepäntöihin ja muuhun dekoratiiviseen sisustustyöhön. Siitä kuulette ensi kerralla - ei menny taas meidän suunnitelmat ihan niinku Strömsössä mutta kaipa tuosta kelvollinen pyykkitupa saadaan siitä huolimatta.